5.-6.10.2019

Vantaan Seudun Sukututkijat järjestivät Hiekkaharjussa järjestyksessään 20. Kuulutko sukuuni- tapahtuman ja yhdistyksemme oli jälleen mukana omalla näyttelyosastollaan.

Tapahtumaan on helppo tulla, sukututkijat pääsevät tapaamaan toisiaan ja vaihtaa kuulumisia ja mahdollisesti löytää uusia sukulaisia. Viikonlopun aikana kävijät pääsevät kuuntelemaan joukon mielenkiintoisia luentoja, joissa jaetaan sukututkijoita kiinnostavaa tietoa perinteisestä sukututkimuksesta ja historiasta. Lisäksi geneettisestä sukututkimuksesta oli runsaasti tietoa tarjolla.

Luentoja oli esimerkiksi aiheista talvi-ja jatkosodan henkilöhistorialliset lähteet, läänitys- ja lahjoitusmaat, Kuninkaantie Vantaalla - keskiaikaisesta kärrypolusta osaksi nykytiestöä.

Lisäksi järjestettiin työpaja, jossa pohdittiin ja ideoitiin, miten sukuseura saadaan toimivaksi.

Tänäkin vuonna esittelimme Aminan Sassien historia -kirjassa esiintyviä sukuja ja kyliä Luovutetun Karjalan sekä Laatokan Karjalan alueilla.

Viikonlopun aikana osastollamme kävijöitä riitti ja tapahtuman aikana käytiin mielenkiintoisia ja valaisevia keskusteluja. Sassien suvusta esitettiin paljon kysymyksiä. ”Tule tänne ja Sassiin”- kyltti kiinnittää aina mukavasti huomiota. Myös uusia kontakteja syntyi. Esillä oli jäsenlehtiämme aiemmilta vuosilta.

Kiitos tapahtuman järjestäjille ja kaikille osastollamme käyneille.

 

Kirjoittanut Kati Sassi-Vuorinen