Yleistä vaakunoista

Alun perin nykyiset aatelisvaakunoiksi kutsumamme symbolit olivat vaakunakilpiä, joiden tarkoitus oli toimia tuntomerkkeinä taistelukentällä. Ritarien tunnistautumisella oli keskiajalla tärkeä sosiaalinen merkitys ja siten he myös pystyivät erottautumaan alempisäätyisistä sotilaista. Vaakunoiden käyttö alkoi muuttua systemaattiseksi noin vuodesta 1130 alkaen ja tällöin alkoi kehittyä myös vaakunoihin liittyvä heraldiikka. Vaakunoista alkoi vähitellen tulla perinnöllisiä.

Vanhimmat aatelisvaakunat ovat aatelisten itsensä käyttöön ottamia, mutta 1300-luvulta alkaen hallitsijat ryhtyivät antamaan niitä vaakunakirjeillä. Vaakunan kuvaus sisältyy kullekin aatelissuvulle aateloinnin yhteydessä annettuun vaakunakirjaan, jossa myös on vaakunan kuva.

Pohjoismaissa muodostui aatelissukujen etuoikeudeksi käyttää vaakunassaan tiettyjä elementtejä erotukseksi muista vaakunoista. Niitä olivat muun muassa vaakunakilven ylle kuvattu turnajaiskypärä, arvokruunu sekä kilpeä kannattelevat hahmot.

Koska Pohjoismaissa sukunimien käyttö yleistyi myöhään, monet suvut ottivat nimensä vaakunassaan esiintyneestä aiheesta. Suomessakin yleistyi 1600-luvulla tapa käyttää aatelisvaakunoita hautajaisissa ja ripustaa niitä aatelisten kotipitäjien kirkkojen seinille.

Suomen Ritarihuone: Vaakunat ja nimet  Suvut ja vaakunat