Sukua jäljittämään

Yhä useampi lähipiirissäni on innostunut sukututkimuksesta. Suvun tarinoita, lähtökohtia, esivanhempia ja sukuhaaroja halutaan saada selville. Oma historia kiinnostaa ja sitä on nykyisin myös helpompaa tutkia. Tutkijan ei tarvitse enää välttämättä vaivautua kansalliskirjastoon. Suvun vaiheista saa kätevästi tietoa nykyään netin välityksellä. On erilaisia sukututkimusfoorumeita, blogeja, keskustelukanavia ja Facebook-yhteisöjä perinteisiä sukuseuroja unohtamatta.

Sukututkimuksesta voi saada melkoisen seikkailun, joka on yllätyksiä täynnä. Erilaisten sukuyhteisöjen sukupuut ovat kiehtovia ja todella koukuttavia. Ei aikaakaan, kun huomaat haluavasi jokaisen pikkuserkkusi kuvan sukupuuhusi ja suvun historiat ja tarinat alkavat kiinnostamaan. Mielenkiintoista ja koskettavaa lähdeaineistoa ovat suvun omat arkistot, kuten vanhat kirjeet, kartat, asiapaperit ja päiväkirjat.

Eikä sukututkimus ole pelkästään eläkeläisille; joukossa on entistä enemmän nuorempia oman historiansa tutkijoita. Sukututkimuksesta innostuneiden kannattaa kuitenkin muistaa, että harrastus vaatii aikaa ja pidemmälle edetessään vaivaakin.

Haastattelukierros tutkijoiden parissa antaa osviittaa siihen, miksi sukututkimus on mielenkiintoista: yksi haluaa selvittää isänsä vaietun suvun vaiheet, toinen tahtoo vastauksen siihen, "kuka oikeastaan olen". Kolmatta askarruttaa, miksi samasta asiasta on suvun keskuudessa eri versioita. Hän uskoo sukututkimuksen avulla saavansa selville totuuden. Neljäs vastaa etenevänsä niin pitkälle, kunnes kohtaa ensimmäisen aatelisen. Viides kertoo ilahtuneena saaneensa 1 500 uutta sukulaista.

Nykyään perinteisen tutkimuksen rinnalle tullut DNA-tutkimus antaa oman mausteensa suvustaan kiinnostuneille.

Toivotan kiehtovia hetkiä oman suvun historian ja tutkimuksen parissa!

//Kati-Susanna Porkka