Matkakertomus

Linja-autossa, joka oli pysäköity Helsingissä Mannerheimin patsaan lähelle, luki kissankorkuisin kirjaimin ”Sassit”. Niinpä oikea bussi oli helppo havaita. Siitä alkoi Sassi-suvun kesäretki. Seuraava pysähdyspaikka oli Lohjalla, Pyhän Laurin, vanhan kivikirkon kupeessa.

Matka jatkui edelleen Turkuun ja Turun tuomiokirkolle. 1300-luvulla rakennettu tuomiokirkko on 86 metriä korkea ja on arkkitehti Carl Ludvig Engelin piirtämä. Se on Suomen ainoa keskiaikainen basilika, millä tarkoitetaan suorakulmion muotoista rakennusta, jossa keskiosa eli keskilaiva on muita laivoja korkeampi. Tästä johtuen valo pääsee sisään sen yläosan ikkunoista.

Suunnitelmia jouduttiin kuitenkin muuttamaan ja siirtämään kirkkoon tutustuminen myöhemmäksi, sillä kirkko oli varattu Helsingin katolisen hiippakunnan hiippakuntajuhlia varten. Myöhemmin saimme tietää, että tämä juhla oli ollut sen verran merkittävä, että siitä uutisoitiin jopa Vatikaania myöten. Olimme siis keskellä kansainvälisiä tapahtumia. Koska emme päässeet kirkkoon, lähdimme tutustumaan sen lähiympäristöön oppaamme avulla. 

”Suomen Turku julistaa joulurauhan”, on tuttu ilmoitus radiosta ja TV:stä joka jouluaatto. Lähdimme kohti tuota tapahtumapaikkaa eli vanhaa suurtoria, mikä sijaitsee lähellä tuomiokirkkoa. Torin reunalla on Brinkkalan talo, jonka parvekkeelta Turun kaupungin protokollapäällikkö lukee joulurauhan julistuksen suomeksi ja ruotsiksi jouluaattona tasan klo 12.00. Tämä perinne on alkanut vuonna 1886. Tilaisuus on hyvin suosittu sekä paikan päällä seurattuna että tiedotusvälineistä kuunneltuna. Se lienee yksi tärkeitä suomalaiseen jouluun liittyviä perinteitä.

Torilta ja sitä ympäröivästä Luostarikorttelista etenimme pitkin kapeaa kujaa kohti Aboa Vetusta, Suomen ainoaa arkeologista museota. Arkeologinen siksi, että sen alta on kaivettu esiin vanhaa, keskiaikaista Turkua. Tutut ilmaisut ”täl puol jokke” ja ”tois puol jokke” viittaavat Turun palon jälkeiseen uudistettuun korttelijakoon ja ruutukaavaan. Aboa Vetus on näin ollen rakennettu ”täl puol jokke”.

Bussimatkamme jatkui kohti Turun linnaa. Ohitimme Kakolanmäen, yhden Turun seitsemästä kukkulasta. Mäellä sijaitsi vankila vuodesta 1858 vuoteen 2007, jolloin se siirrettiin Turun Saramäkeen. Mäen päälle voi nykyisin mennä uutta teknologiaa hyödyntäen, sillä Funikulaari-köysirata on rakennettu rinteeseen. Sitä on nimitetty myös ”jumikulaariksi”, koska köysiradan aloitusvaiheessa oli paljon epäonnea.

Turun linnan historia alkaa 1280-luvulta. Se perustettiin Aurajoen suulle ruotsin kruunun hallintolinnaksi. Myöhemmin se on toiminut muun muassa Juhana III:n herttua-ajan renessanssilinnana, Suomen kenraalikuvernöörin virka-asuntona ja vankilana. Linnassa kuljimme aluksi oppaan mukana, jonka jälkeen kiertelimme itseksemme sen sokkeloissa. Linnassa on paljon nähtävää, joten kiertämiseen kannattaa varata paljon aikaa. Lopuksi päädyimme linnan pihan varrella olevaan, tunnelmalliseen ravintolaan lohikeitolle.

Matka jatkui kohti Naantalia, Suomen aurinkoisinta paikkakuntaa. Sanonnan ”Paistaa kun Naantalin aurinko” kerrotaan johtuvan siitä, kun Naantaliin oli 1750-luvulla rakennettu tullihuone ja sen portille oli ripustettu merkiksi puinen aurinko. Myöhemmin se oli korvattu kuparista taotulla ja sianrasvalla kiillotetulla auringolla. Näin kaikki varmasti tiesivät, missä tullia kerättiin.

Perille tultuamme lähdimme etenemään kävellen, mikä onkin paras tapa tutustua vanhan kaupungin katuihin ja rakennuksiin. Kuljimme lähellä merenrantaa, jonka varrella on vuoden mittaan kaikenlaisia tapahtumia.

Rannasta lähtee muun muassa presidenttipari kesäloman viettoon kesävirka-asuntoonsa Kultarantaan. Lisäksi tästä rannasta heitetään ansioitunut, pyjamaan puettu ”valtakunnan virallinen Unikeko” mereen 27. heinäkuuta. Nykyään ollaan tosin hieman armollisempia, joten henkilölle kerrotaan jo etukäteen tästä tapahtumasta.

Kävelymatkalla kohti Naantalin kirkkoa, entistä birgittalaisluostarin kirkkoa, ohitimme kauniita puurakennuksia. Luostarin kirkko on vihitty käyttöön vuonna 1462. Luostari oli aikanaan kaksoisluostari, jossa oli sekä nunnia että munkkeja. He elivät kuitenkin luostarissa erillään toisistaan.

Kirkko on sisältä pelkistetty, eikä siellä ole katolisille kirkoille tyypillisiä seinämaalauksia. Tähän on ollut syynä Birgitan edistyksellinen ajatus, jonka mukaan papin tuli puhua kansankieltä, joten havainnollistavia kuvia ei tarvittu. Nunnilla ja munkeilla oli kirkossa eri sisäänkäynnit. Nykyään kirkko toimii Naantalin evankelisluterilaisen seurakunnan pääkirkkona ja suosittuna konserttikirkkona.

Kirkkovierailun jälkeen oli aika istahtaa idylliseen Cafe Amandikseen kahville ja herkullisille, täytetyille vohveleille. Ystävällinen omistaja toivotti meidät sydämellisesti tervetulleeksi ja kertoi lyhyesti paikan historiasta. Me sassilaiset puolestamme nautimme täysin siemauksin talon antimista ja haastelimme sukulaisten kesken.

Kotimatkalla pysähdyimme jälleen Turussa, sillä tuomiokirkon kierros oli vielä tekemättä. Kun astuimme sisälle kirkkoon, kuulimme tutun melodian. Se ei ollut Bachia eikä muutakaan klassista musiikkia vaan 007-elokuvan tunnusmusiikki, joten olo oli kuin elokuvissa. Kirkossa oli paljon turisteja, joten kiersimme sen reippaasti oppaan johdolla. Myös tuomiokirkossa on paljon nähtävää, joten sen kiertämiseen on hyvä varata riittävästi aikaa. Poistuimme kirkosta naisten ovesta ja kokoonnuimme vielä yhteiseen valokuvaan oven ulkopuolelle.

Kotimatkalla bussin keskiosassa kehiteltiin suurisuuntaisia suunnitelmia seuraavaksi matkaksi, joka toteutuessaan suuntaisi Brittein saarille.

”Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa”. Monet kiitokset matkan järjestäjille, oppaille ja kaikille mukana olleille.

Pirkko Sassi