Opettajan syntymäpäivä

Kyllä tämä elämä on jännittävää! Täynnä suuria ja ihmeellisiä asioita! Maallakin, mitä sitten kaupungissa. Ainakin kansakouluiässä ollessa. Silloin tapahtuu usein niin merkittäviä asioita, että ne jäävät muistiin ihan moniksi vuosikymmeniksi.

Niin kuin sekin uuden opettajan tulo meidän kouluumme, se oli sitten jännittävää odotusta! Kun ei edes tiedetty, onko se uusi opettaja nuori vai vanha (vanhaksi arvioitiin silloin noin 30-vuotias). Olimme yhtä jännittyneitä varmaan silloin kuin nykyään ollaan suurissa urheilukilpailuissa väliaikatietoja odotellessa! Jännityksen ollessa korkeimmillaan tuli meillekin tärkeitä "väliaikatietoja! Kaksi tyttöä oli lähtenyt ostamaan 5 pennillä paraskeja kylän kaupasta. He juoksivat hengästyksissään takaisin huutaen:

Se uus opettaja o iha nuor, pitkä ja hoikka! Sortavalast päi kotosii! Vast seminaarist pääst ja sil o hiukset k i h a r a s! Kun uusi opettaja seisoi edessämme luokassa - kansallispuvussa - oli tyttöjen ihastus ylimmillään! Ja ensimmäisellä välitunnilla jokainen päätti ostaa itselleen kansallispuvun kun tulemme aikaihmisiksi. Ja niinhän sitä sitten tehtiinkin. Mutta topakka ja touhukas naapurin emäntä pelkäsi, ettei noin nuori ja hentovartaloinen naisopettaja jaksa pitää kurissa koulun pahankurisiksi tunnettuja poikia. Siksi hän tuli opettajan luo sanoen: Jos sie et jaksa pittää kuris näit koulu järettömmii poikii, nii kyl mie tule siul avuks, ko mie asu iha täs koulu aija takan. Mutta kyllä ne pojatkin alkoivat totella uutta opettajaa.

Karjalassa oli ennen tapana, että lapset aina kuusijuhlassa tahtoivat antaa opettajalleen lahjan, vaikka kuinka vähäpätöisen kunhan vaan saivat siten muistaa opettajaansa. Mutta tällä uudella opettajalla sattui olemaan myös syntymäpäivä kouluaikana, toukokuun 8 päivänä. Silloin tahdottiin ostaa lahja, kun opettaja oli niin mukava. Kerättiin rahaa, 25 tahi 10 penniä oppilaalta. Rahaa tosin oli vähän mutta mielikuvitusta sitä enemmän. Yläluokan tytöt kävivät tavallisesti Viipurista lahjan ostamassa, ja voi sattua niinkin, että vaikka oli päätetty ostaa paperiveitsi tahi kirjanmerkki oikein kultasepänliikkeestä, ostajat innostuivatkin ostamaan puserokankaan tahi hatun Punaisen lähteen torilta. Mutta ihmeellistä, aina se sattui

o i k e i n  s o p i v a! Opettaja kiitteli ja tytöt puhuivat jälkeen päin:“Näittäks työ, kui se lahja ol opettajal mielee, hänt melkei meinas itkettää!“

Pojista oli miehekkäämpää ostaa itse lahja. Kerran heille sattui paha kommellus. Kun he olivat Viipurissa lahjan ostossa ja rahasta jäi vähän tähteeksi, he ostivat loppurahalla - tupakkaa itselleen! Mutta tietysti joutuivat heti kiinni tupakan poltosta, saivat opettajalta ankarat nuhteet ja jälki-istuntoa. Pojilla oli paha mieli, kun suututtivat opettajan juuri ennen syntymäpäivää. Asiaa korjatakseen he keksivät tuuman. Kun opettaja saapui asuntonsa puolelta luokkaan laskemaan arestilaisia pois, niin pojat ojensivat hänelle lahjapaketin sanoen: “Myö annetaa tää syntymäpäivälahja nyt jo opettajal, ettei opettaja ois ennää meil vihane!“ Yksi pojista innostui vielä jatkamaan:“Kylhä tytötkii o ostaneet opettajal lahjan, mut ei se oo nii hyvä ko tää mei lahja, ko heil ol nii vähä rahhaa!“ Ja niin muuttui arestissaolo syntymäpäiväjuhlaksi!

Vuodet kuluivat. Eikä sen topakan emännänkään ollut tarvinnut yhtään kertaa tulla opettajaa poikain kurinpidossa auttamaan. Oli ollut näes naapuri talon pitkänhuiskea poika, joka oli myös ajatellut että noin hento tyttö tarvitsee työssään toverin. Seminaarin käytyään hänestä tulikin opettajalle ikuinen tukija, auttaja ja elämänkumppani. Ei ole ihan tavallista, että sama opettaja työskentelee samassa koulussa lähes 40 vuotta ja opettaa kylän lapsia sukupolvesta toiseen. Niin on kuitenkin tehnyt se meidän“uusi opettaja. Tapasin hänet sattumalta viime kesänä. Pariinkymmeneen vuoteen en ollut häntä nähnyt ja siksi olikin hämmästykseni suuri, kun hän oli pysynyt nuorekkaana, vaikka oli jo alkanut 70. ikävuotensa! Ryhtikin oli sama kuin silloin nähdessäni hänet ensi kertaa luokan edessä kansallispukuisena. Ei ollut meillä silloin tilaisuutta kauan jutella menneitä. Siksi olin melkein mustasukkainen “yhel toisel mei koulutytöl“ kun hän iloisena kertoi melkein samoihin aikoihin: “Opettaja käi meil ja meil ol nii paljo haastamista, et hää jäi iha yöks!“

Ei se “tyttö“ ihan niitä nuorempia oppilaita ollut. Olipahan jo 50 ikävuottaan sivuuttanut suuren perheen äiti, jonka mies ja suurin osa heidän yhdeksästä lapsestaan olivat olleet saman opettajan oppilaita Karjalassa ja nyt tapasivat toisensa uusilla asuinsijoilla! Ei ollutkaan ihme vaikka sitä kultaista muistojen kerää purkaessa yksi päivä ei riittänytkään! Mitähän kaikkea niihin vuosikymmeniin mahtuu, jotka opettajamme on ollut samassa koulussa! Paljon huolta ja harmiakin oppilaiden puolesta on varmasti ollut, jos joskus sentään on joku herkempikin hetki, kun pienet kädet ovat kirkkaiden silmien loistaessa ojentaneet opettajalleen “lahjoina“ kaikenlaisia pikku esineitä jolloin opettajaa on “melkein“ meinannut itkettää.

Taas on toukokuun 8 päivä lähellä. Mut nyt myö tytöt ei päässäkkää Viipurist ostamaa mei uuvel opettajal syntymäpäivälahjaa, pittää vaa sannoo: sydämelliset onnittelut opettaja Oili Sassille Hämeenlinnaan.

Alasommeen kansakoulun ll luokan oppilas (vuodelta 1907)

----------

Nuoraa – kylä Viipurin maalaiskunnassa

Ari-paino, Saarijärvi 1980

ISBN 951-99271-0-7