PERUTTU: Suku 2020 -tapahtuma Keuruulla 27.–29.3.2020

27.3.2020 klo 08:00

Suomen Sukututkimusseura järjestää viikonloppuna 27.–29.3.2020 Keuruulla Suku 2020 -tapahtuman. Nyt 43. kerran järjestettävät valtakunnalliset sukututkimuspäivät ovat maamme suurin sukututkijoiden vuotuinen koulutustapahtuma. Tällä kertaa tapahtuman teemana on sukukirjan toteutus. Sukututkimusseuran yhteistyökumppaneina ovat Printek ja Keuruun kaupunki.

Suku 2020 -tapahtuman pääohjelmassa lauantaina ja sunnuntaina 28.–29.3.2020 kuullaan kahdeksan esitelmää aihepiireistä, jotka sukukirjan tekijän tai sitä suunnittelevan on syytä ottaa huomioon. Tapahtuma käynnistyy jo perjantaina 27.3.2020, jolloin Keuruulla pidetään kaksi koulutuspäivää. Kummassakin käsitellään sukukirjan lähdeaineistoja, toisessa historiallisen sukututkimuksen ja toisessa geneettisen sukututkimuksen näkökulmasta.

Lisäksi tapahtuman ohjelmassa on tietoiskuohjelmaa ja neuvontaa sekä illallinen ja kaksi tutustumiskäyntiä. Sukututkimuspäivien perinteiseen tapaan ohjelmassa on myös näyttely, jossa sukututkimusyhdistykset, sukuseurat, arkistot ja muut sukututkijoita lähellä olevat tahot esittelevät toimintaansa.

Suomen Sukututkimusseura tiedottaa tarkemmin Suku 2020 -tapahtuman ohjelmasta, majoitusmahdollisuuksista ym. järjestelyistä seuraavissa Jäsenviesti Jalmareissa sekä Facebookissa ja verkkosivustolla.

Tapahtuman sivulle