Kertomus ja kuvia Kuulutko sukuuni -tapahtumasta 2018

6.10.2018 klo 10:00




Sukuyhdistyksemme oli mukana omalla näyttelyosastolla Vantaan Hiekkaharjussa Kuulutko Sukuuni tapahtumassa 6.-7.10.2018.

Sassi sukuyhdistys esitteli toimintaansa ja sukututkimustaan hyvin suositussa sukutapahtumassa Vantaan Hiekkaharjussa. Tapahtuman ohjelmaan kuului luentoja rippikirjojen merkinnöistä, sukunimikäytännöistä ja geneettisestä sukututkimuksesta muutamia mainitakseni.

Tapahtuman kohokohta meille oli Sukuseurojen keskusliiton syyskokous, jossa palkittiin parhaat sukuyhdistysten jäsenlehdet. Sassit 2017 lehti saavutti hienosti kolmannen sijan kovatasoisessa kisassa. Raati mainitsi lehtemme osalta laadullisesti korkeatasoiset artikkelit sekä suvun vaiheista kertovaa kiinnostavaa historiaa.

Osastollamme vieraili sukututkijoita, jotka etsivät yhteyksiä omiin sukuihinsa tai sitten vaan ihan jonkun tutun, esimerkiksi opettajan, työkaverin tai naapurin tietoja Aminan Sassit kirjasta. Useasti henkilö löytyikin nimen ja asuinpaikan perusteella.

--------

Sukuri 4/2018 on ilmestynyt, Numerossa kuvakavalkadi Kuulutko Sukuuni -tapahtumasta.

Eräs henkilö kertoi, että Neiti Talonmies elokuvassa yksi roolihenkilöistä on Irja Sassi. Tämä vuonna 1955 tehty elokuva näytetään parin vuoden välein Ylellä. Harmittavasti se näytettiin toukokuussa tänä vuonna, joten nyt täytyy odottaa pari vuotta. Toinen kävijä kertoi, että hänen isänsä kiersi vuonna 1935 Viipurin maalaiskuntaa järjestämässä elokuvaesityksiä eri kylissä, luultavasti myös Ala-Sommeella. Elokuvia näytettiin auton lavalta ikkunan läpi saliin paloturvallisuussyistä, koska filminauha oli helposti syttyvää.

Tulehan sinäkin ensi vuonna Vantaalle Kuulutko sukuuni tapahtumaan, siellä tapaa mukavia ihmisiä ja tunnelma on tosi rento.

Kirjoittanut Kati Sassi-Vuorinen

Itse tapahtumaan pääset tästä.

Palkinnonjakoon liittyviin kuviin tästä.